Dee Graham ja teoria heterorakkaudesta tukholma-syndroomana

 

Dee Graham sen sijaan asettaa kyseenalaiseksi koko rakkauden lähteen, erityisesti naisten heteroseksuaalisen rakkauden yhteiskunnassa, jossa miehet (yksilöinä ja ryhmänä) pahoinpitelevät, raiskaavat ja murhaavat naisia koko ajan, useimmiten naisia, joiden kanssa elävät läheisessä rakkaussuhteessa.

 

Grahamin monimutkainen teoria lähtee suppeasti esitettynä siitä, että naisten miehiä kohtaan tuntema rakkaus muistuttaa niin kutsuttua tukholma-syndroomaa (nimi tulee kuuluisasta pankkiryöstöstä Tukholmassa), jossa panttivangit joutuivat hengissä selviytyäkseen käyttämään strategiaa, jossa he muodostivat voimakkaita tunnesiteitä, kuuliaisuutta, lojaalisutta ja lopulta rakkautta heitä uhanneita aseistettuja rikollisia kohtaan. Tällainen psyykkinen tila, syndrooma voi syntyä erityisesti tilanteissa, jossa vankeus kestää pitemmän aikaa ja panttivangit ovat läheisessä kontaktissa heitä vankina pitävien miesten kanssa. Grahamin mukaan tällainen tilanne muistuttaa tilannetta perheissä, joissa naiset elävät eristyneenä toisista naisista ja alttiina aviomiehen, pikaystävän, isän väkivallalle. Tällaisissa oloissa naiset kehittävät tukholma-syndrooman. He alkavat nähdä itsensä pahoinpitelijän näkökulmasta, näkevät miehen uhrina ja näkevät itsensä arvottomina, ja uskovat, että jos vain ovat tarpeeksi rakastavia ja kuuliaisia ja heitä kohdellaan hyvin, ja he kokevat tämän rakkauden tunteena pahoinpitelijää kohtaan. Tämä malli kuvaa Grahamin mukaan naisten asemaa ryhmänä miehiä kohtaan, koska tässä yhteiskunnassa naiset elävät jatkuvan läheisten tai tuntemattomien miesten väkivallan uhan kohteena.

 

Poliittinen selibaatti

 

Lesbofeminismi kasvoi enemmän feminismistä, kuin jo olemassa olleista lesboryhmistä ja on ennen kaikkea feminismin suuntaus. Monet naiset jo olivat feministejä ja olivat mukana feministisessä liikkeessä sitä perustamassa, mutta yhtä usein tapahtui, että naiset jotka siihen asti olivat eläneet ja tunteneet itsensä heteroseksuaalisiksi, usein vuosikymmenien ajan, yksikertaisesti muuttuivat lesboiksi ( sekä poliittisessa että seksuaalisessa mielessä).

 

Radikaalifeministi Carol Hanish esitti sen jo nykyisin klassisen iskulauseen: “Henkilökohtainen on poliittista”, joka avasi uudet alueet politiikalle, alueet, joita ennen oli pidetty henkilökohtaisina, kuten rakkaus, kotityöt, raiskaukset ja seksuaalisen häirinnän – viimeiselle radikaalifeministit ensimmäisinä keksivät nimen.

Radikaalifeministit loivat lesbofeminismin, lesbouden politisoituneen muodon strategiaksi miesten taholta tulevaa sortoa vastaan. Tämä näkemys on vain radikaalifeminismille ominainen. Muut feminismin lajit työskentelevät lesbouden laillistamiseksi elämäntapana, radikaalifeministit näkevät lesbouden poliittisena strategiana. Radikaalifeministit hylkäävät myös käsitteen ”homoseksuaalinen”, koska se ei tee tarpeeksi syvällistä eroa lesbojen naisten ja homomiesten välillä patriarkaatissa. Lesboutta ei myöskään nähdä poikkeavana identiteettinä vaan mahdollisena valintana kaikille naisille.

 

 

 

1970 luvulla radikaalifeminismi siis oli keskittynyt kyseenalaistamaan seksuaalisuuden vallitsevat normit ja luomaan naisille uuden tavan suhtautua toisiinsa, joka perustui kunnioitukseen ja tasa-arvoon, seksuaaliseen ja yleiseen, ilman miehiä ja miesten luomia alistusmenetelmiä.

 

 

Elämme yhteiskunnassa, joka on naisvihan läpitunkema, ja joudumme altistumaan miesten naisvihalle ja tietyssä määrin myös toisten naisten naisvihalle – tämän takia mielestäni miesviha on välttämätön strategia naisille, itsepuolustukseksi ja sen integriteetin takaamiseksi, jota tarvitsemme, ennen kuin voimme rakastaa ketään, itseämme tai toisia naisia.

 

Näen lesbouden (merkityksessä tiedostettuna feministis-poliittisena naisrakkautena) tärkeänä askeleena yhdistämään henkilökohtainen poliittiseen, ja välttämän sen tuskallisen vastakohtaisuuden, joka sisältyy siihen, että rakastamme samaa ryhmää (miehiä), jotka ovat poliittisia vastustajiamme. Näen, että tulevaisuudessa useammat naiset ja feministit valitsevat lesbouden (tai ainakin lopettavat elämästä heteroseksuaalisesti), ja että yhä useampi lesbo valitsee tulla feministiksi – ja alkaa elää feministisesti.

Seuraava

Aloitussivu