Seksuaaliliberaalit ja queer-liike, 1980-luvun välirikko

80-luvun alussa tapahtui useita muutoksia yhteiskunnallisessa ilmastossa liberaalisuus-konservatiivisuus akselilla länsimaissa, ja syntyi jopa liberaali-seksuaalinen trendi feminismissä ja lesbolaisessa liikkeessä. Kun 70-luvun radikaalifeminismi keskittyi kyseenalaistamaan naisten romanttiset ja seksuaaliset tunteet patriarkaatin heihin pakko sosiaalistamina, ja ottivat tavoitteekseen uuden feministisen rakkauden ja seksuaalisuuden luomisen, alkoivat nyt tietyt piirit feministiliikkeen sisällä puhua sellaisen seksuaalisuuden puolesta, jota ei luotaisi feminististen periaatteiden pohjalta, vaan joka perustuisi vain siihen, että seksuaalisuudesta vain nautittaisiin sen nykyisin olevassa muodossa – tämä seksuaalisuus koostuisi suurimmalta osin pornosta, sadomasokismista, butc/femme-mallista lesbosuhteissa, ja jopa prostituutiosta seksuaalisen suuntautumisen yhtenä muotona. Feministinen projekti muuttaa tunne-elämämme patriarkaalisesta pakkosyötöstä feministisempään suuntaan tietoisuutta nostamalla tuomittiin moralistisena ja puritaanisena.

Historioitsijat, jotka ovat kirjoittaneet tästä ajanjaksosta sijoittavat seksuaaliliberaalin reaktion lähtölaukauksen radikaalifeminismiä vastaan vuosiin 1981 tai 1982, jolloin sadomasokistit alkoivat järjestäytyä USAn suurkaupungeissa ja feministien kritiikkiä pornografiaa miesten naisia alistavana välineenä alettiin kutsua ”fasistiseksi” ei ainoastaan miesten puolelta, vaan myös feministeiksi itseään nimittävien naisten puolelta. Itse he kutsuvat itseään pro-sex-feministeiksi tai seksiradikaaleiksi, viitaten niihin feministeihin, jotka kritisoivat pornoa ja S/M seksiä ansti-sex feministeinä. Itse kutsun heitä seksuaaliliberaaleiksi, ja tarkoitan heillä teoreetikkoja, jotka epäkriittisesti puolustavat seksin harjoittamista ilman että seksiä suhteutetaan sosiaalisiin valtarakenteisiin kumppaneiden kesken ja jotka jättävät huomiotta feministisen seksuaalisuuden valtasuhteiden kritiikin, tähän kuuluu myös queer-liike.

Tämä vastakkainasettelu redikaalifeministien ja seksiliberaalien välillä on vieläkin hyvin ajankohtainen, ja viime vuosian on hallinnut entistä enemmän keskustelua. Molemmat puolet kutsuvat itseään radikaaleiksi ja toista konservatiivisiksi. Seksiliberaali puoli perustaa argumenttinsa mm. vertaamalla radikaalifeminismien projektia murskata porno kristittyjen moraalikampanjaan, ja sitä tosiasiaa, että radikaalifeminismi kritisoi tiettyjä seksin muotoja vahingollisina ja antifeministisinä, mm. sadomasokismia ja prostituoituja, - seksiliberaalien mielestä radikaalifeministit tällä tavalla hyökkäävät prostituoituja (eivät asiakkaita tai parittajia) ja että radikaalifeministit sensuroivat näin osan naisten seksielämästä.

Jos nainen syttyy raiskausfantasioista tai oman kehonsa myymisestä asiakkaille, ei feministillä ole mitään oikeutta kyseenalaista tätä poliittisin perustein – tunnetta ei voi kyseenalaistaa riippumatta siitä mitä sosiaalisia seurauksia siitä on naiselle itselleen tai naisille ryhmänä. Seksi käsitetään myös ensisijaisen naisen elämässä, jonain perustavanlaatuisempana, kuin poliittiset mielipiteenä, ja jota ei pitäisi analysoida feministisesti.

Radikaalifeministit taas ovat sitä mieltä, että seksiliberaalit puolustavat konservatiivisia näkemyksiä epäpolitisoimalla ja uudelleen privatisoimalla kaikki seksuaalisuuden kysymykset, niin että niistä ei voi keskustella poliittisesti ja, jos mahdollista, muuttaa feministisesti; ja seksuaaliliberaalit puhumalla S/Mn ja seksikaupan puolesta erotisoivat ja harjoittavat samoja valtahierarkioita joille miesten ylivalta naisiin perustuu, ja tämä lisäksi puhuvat vastavallankumouksellisesta tunne-essentialismista, kun he eivät salli seksuaalisuuden ja tunteiden poliittista kritiikkiä sosiaalisesti konstruoituina ilmiöinä.

 

Seuraava

Aloitussivu