Sheila Jeffreys

Läpitunkeva aihe hänen kirjoissaan on, kuinka miehet, etenkin psykologit, pornograafit ym. ovat toistuvasti historian kulussa onnistuneet tukahduttamaan feminismin radikalismin romantisoimalla ja ennen kaikkea erotisoimalla naisten alistumisen heteroseksuaalisen yhdynnän ja viime aikoina laajassa merkityksessä myös seksualisoidun väkivallan avulla. Hänen mukaansa on postmodernismin inspiroima queer-liike tämän miesten strategian viimeisin muoto, joka tällä kertaa on lähtenyt miesten homoliikkeestä ja seksiteollisuudesta, mutta jota moni lesbokin tukee.

 

Anticlimax - a feminist perspective on the sexual revolution (1990)

Kirjassaan Antilclimax Jeffreys osoittaa ja analysoi “seksuaalisen vallankumouksen” historiaa ja osoittaa sen olevan patriarkaatin strategia naisten vallasta vapautumista vastaan.

 

Hän käy läpi kirjallisuutta, jossa seksologit (psykologian suosittu osa-alue) 1900-luvun jälkipuoliskolla ovat omistautuneet ”orgasmin esille tuomiseen naisilla tarkoituksenaan ehkäistä naisten vapautuminen”. Naiset, jotka eivät enää syttyneet alistetusta seksistä miestensä kanssa, määriteltiin ongelmaksi ja saivat seksiterapiaa ”parantaakseen heidän frigiditeettinsä” – frigiditeetti määriteltiin siten, että he eivät saaneet orgasmia penetraation kautta, vaikka naiset olisivat nauttineet seksistä muilla tapaa.

 

Heteroseksuaalisuus luotiin ja luodaan yhä edelleen tällä samalla tapaa, toteaa Jeffreys, jotta naiset patriarkaalisen strategian pidettäisiin alistettuna seksin avulla ja seksin tuoman nautinnon avulla. Jeffreys lähtee siitä analyysissään, että miehet ryhmänä käyttävät massiivisen määränä seksuaalista väkivaltaa naisia kohtaa.

 

Jeffreys määrittelee “heteroseksuaalisen halun” seksualiteetiksi, joka erotisoi valtahierarkiat ja vastaavasti “homoseksuaaliseksi haluksi” tasa-arvon erotisoinnin.

 

 

Tätä Jeffreysin näkemystä on kritisoinut ruotsalainen yhteiskuntatieteilijä Kerstin Sandell, jonka mielestä sana “homoseksuaali” merkitsee Jeffreysillä yhteisyyttä homomiesten ja lesbojen välillä, minkä lesbofeministit ovat aina kieltäneet selkeästi, koska lesbot ovat naisia ja homomiehet homoja, ja tämän takia heillä on eri asema sukupuolivaltajärjestelmässä.

 

 

Jeffreys kritisoi liberaalifeministisiä näkemyksiä, joiden teorioiden mukaan seksi on jotain, josta naiset on pidetty pois, joka on ollut naisilta kielletty, ja josta on kehittynyt seksuaaliliberaalinen näkemys, jonka mukaan naiset tulee vapauttaa seksiin ja seksin avulla (seksillä, sellaisena kun se on patriarkaatin sisällä, ei millään erityisellä feministisellä seksillä). Radikaalifeministit sen sijaan keskittyvät siihen, miten seksi on pakotettu meihin sosialisaation ja raiskausten kautta, ja että se haluaa vapauttaa naiset patriarkaalisesta seksistä.

Jefreys puoltaa myös suoraan lesboutta feministisenä strategiana. Hän kritisoi queer-politiikkaa, joka hyväksyy homot ja lesbot biologisesti määräytyneinä poikkeavina yksilöinä – tämä on hänen mielestään täysi vastakohta lesbofeministiselle ideologialle, joka ei näe itseään ylihistoriallisena vähemmistönä 1/10 tai 1/20, vaan mallina vapaalle naiseudelle-- --yksi malli on lesbouden edistäminen naisten vaihtoehtona.

 

Lesbous ja feminismi

Jo vuonna 1970 varoitti Atkinson asettamatta liian yksinkertaisesti yhtäläisyysmerkkejä sanojen lesbous ja feminism väliin ja tämä kritiikki on tullut tavallisemmaksi 1980-luvulla. Mutta samanaikaisesti Janice Raymond, Julia Penelope ja Sheila Jeffreys, jotka kaikki ovat S/M:n ja seksuaaliliberalismin voimakkaita vastustajia, ovat sitä mieltä, että lesboilla ovat aineelliset ja henkiset mahdollisuudet erityisen kautta olla erityisen näkemyksellisiä ja voimakkaita feministejä ja siksi lesbous on ratkaisevan tärkeä tekijä feminismissä.

 

Olen sitä mieltä, että monet naiset, määrittelemällä lesbouden seksuaaliseksi kysymykseksi, voivat pelästyä pois lesboudesta, ei ainoastaan sisäistetyn naisvihan johdosta ja itsevihan johdosta, vaan myös sillä perusteella, että he haluavat päästä eroon kaikista seksuaalisuuden muodoista. Mikä on täysin ymmärrettävää, kun ajatellaan sitä seksuaalisen väkivallan määrää, jonka naiset ovat joutuneet ja joutuvat edelleen kokemaan.

Monet naiset tuntevat syvää tunteellista yhteyttä naisiin ilman, että sen takia haluavat seksiä heidän kanssaan. Ja näin määritelmä ”lesbous” seksinä estää näitä naisia selittämästä näitä tunteitaan askeleena pois miehiin samaistuvasta heteroseksuaalisuudesta ja heterosuhteisuudesta. Kun seksuaalinen kipinä toisia naisia kohtaan puutuu, joutuvat he jatkamaan itsensä näkemistä heteroseksuaaleina, koska mitään muuta käsiteluokkaa ei ole tarjolla.

 

Lesbouden määrittely rajatuksi ja poikkeavaksi luokaksi - heiksi, jotka eivät rakasta ja syty miehistä, vaan asettavat naiset etusijalle, - pitää sisällään myös vakavia seurauksia feminismille kokonaisuudessaan. Jos nainen, joka ei rakasta miehiä, vaan miesten sijasta naisia, kuuluu luokkaan lesbot – mikä silloin on feministi? Naisten miehiin kohdistama kritiikki ja naisten asettaminen etusijalle voidaan tulkita seksuaaliseksi suuntautuneeksi poliittisen kannan sijasta, ja feminismi voidaan tulkita seksuaalisuuden osa-alueeksi, ei politiikaksi.

 

 

Seuraava

Aloitussivu