Make your own free website on Tripod.com

Feminismi pähkinänkuoressa

Nykyisin, kun kaikki ilmoittavat olevansa feministejä, käsite feminismi on vesittynyt sellaiseksi, että se ei enää tarkoita käytännössä mitään. Siksi on aiheellista tuoda esille, mitä sanalla feminismi varsinaisesti tarkoitetaan silloin, kun on kyse feminististä, joka tekee ammattimaisesti työtä naisjärjestöissä, tasa-arvoelimissä, tasa-arvovirkamiehenä tai naistutkimuksen parissa. Ruotsissa ja Suomessa on lähes yksinomaisena suuntauksena feminismin elämäntyökseen ottaneissa piireissä radikaalifeministinen suuntaus.

Radikaalifeminismin teoriasta on ruotsalainen nuori radikaalifeministi, Madde Elgemyr tehnyt Tukholman yliopistossa 2001 erinomaisen katsauksen tutkielmassaan, josta tässä on suomennettu tiivistelmänä keskeisemmät kohdat.

Rakkaus tukholma-syndroomana ja poliittinen selibaatti

Seksuaaliliberaalit ja queer-liike

Naisiin samaistuvat naiset

Charlotte Bunch

Ti-Grace Atkinson

Adrienne Rich

Janice Raymond

Andrea Dworkin

Julia Penelope

Sheila Jeffreys

Lesbous ja feminismi

Strategiamme: vastarinta ja vastakkainasettelu

 

1. Henkilökohtainen on poliittista

Yksi minun motiiveistani kirjoittaa tämä tutkimus on vastustaa feminismin vesittymistä, joka parhaillaan on tapahtumassa. Sitä mukaa kun feminismi popularisoituu niin, että kaikki kutsuvat itseään feministeiksi, alkaa käsite feminismi merkitsemään yhä vähemmän ja vähemmän, ja lopulta se yleisesti ottaen katsotaan projektiksi luoda läheisemmät suhteet miesten ja naisten välillä, ilman että tehdään mitään miesten hierarkkiselle ylivallalle tässä suhteessa. Tässä ”feminismin” versiossa miehet usein kuvataan ”sorretuiksi” – joko naisten taholta, joka on järjetöntä ja empiirisesti ei ole totta, tai jokin jumalan käsi yhteiskunnan taholta sortaa miehiä, ”sukupuoliroolit sortavat”. Tämä lopulta tarkoittaisi, että miehet sortavat itse itseään. Kenenkään ei katsota olevan vastuussa poliittisten rakenteiden luomisesta.

Radikaalifeministit painottavat usein että ehkä kaikkein tärkein strategia feministeille ja kaikille naisille on jatkuva kritiikki miehiä kohtaan sekä yksilöinä, että ryhmänä, heidän naisvihamielisistä joka päivä toistuvista teoistaan jotka muodostavat patriarkaatin. Perustaa laatua olevana itsepuolustuksen strategiana, tulen myös esittämään näkemyksenäni, täytyy feministien pystyä keskustelemaan miesvihasta ja separatismista ja naisrakkaudesta,--.

Radikaalifeministien keskuudessa oli tavallinen iskulause 70-luvulla “Lesbojen taistelu on naisten taistelua, naisten taistelu on lesbojen taistelua”

Tämä tutkimus käsitteleekin radikaalifeministien keskustelua lesbouden roolista feminismin strategiana. En tarkastele lesbofeminismiä omana liikkeenään, vaan lesboutta radikaalifeminismin sisällä.

En tarkoita tällä, että patriarkaatti olisi “syynä” lesbouteen. Tarkoitan, että ilman miesten systemaattista naisten sortoa, tasa-arvoisessa tai feministisessä maailmassa lesbous olisi naisille itsestään selvää todellisuutta, sen sijaan, että se olisi syvällisesti ristiriitainen ja mahdollinen radikaali patriarkaatin vastainen strategia joka on syntynyt miesten harjoittaman sorron seurauksena ja naisten jatkuvasta vastarinnasta tätä sortoa vastaan.

 

Toinen syy kirjoitta tämä artikkeli, on minulle feministinä huolta herättävä kehitys lesbojen ja homojen parissa 1990-luvulla levinnyt queer-liike ja sen ideaalit, jotka hylkäävät kaikki feministien pyrkimykset muuttaa patriarkaatti perusteiltaan, sillä queer-liike romantisoi pornoa, prostituutiota ja muuta seksuaalista väkivaltaa naisia kohtaan ja myös yhä suurempi osa yrittää tulla homoiksi transseksualismin ja kirurgian avulla. Minun huoleni näitä naisia kohtaan ei lähde mistään moralismista, vaan kyse on feministisestä naisten huolenpidosta, jota tunnen itse lesbonaisena.

 

Analysoin tekstejä kahden kysymyksen kannalta, miehistä eristäytymisen eli separatismin kannalta, ja naisiin kohdistuvan rakkauden kannalta – näen nämä kaksi radikaalifeminismin peruskäsitteinä.

 

 

Radikaalifeministit näkevät naiset ja miehet kahtena ryhmänä, jotka ovat perustavaa laatua olevassa konfliktissa keskenään. Miehet ryhmänä alistavat naisia ryhmänä, muun muassa valtavalla määrällä seksuaalista väkivaltaa-- --suurin osa naisista altistuu jonkun kerran elämässään jonkunlaisen seksuaalisen väkivallan kohteeksi, joka merkitsee, että useimmat miehet harjoittavat sortoa yhtä tai useampia läheisiä naisia kohtaan. Tämä merkitsee, että miehet ovat valtahierarkiassa ylempänä, ei että miehillä ja naisilla on eri määrä valtaa ja ovat ”epätasa-arvoisia” ”systeemissä”. Miesten valta on pohjimmiltaan jokaisessa yksittäisessä ihmissuhteessa naisen ja miehen välillä, ei ensisijassa valtiossa tai tuotantovälineiden omistuksessa. (Robyn Rowland, Renate Klein)

 

Radikaalifeminismi toteaa, että kaikilla miehillä on ylivalta naisten suhteen, ylivalta suhteessa kaikkiin naisiin ryhmänä ja erityisellä tavalla niihin muutamiin naisiin, joiden kanssa mies on läheisissä suhteissa.

 

Radikaalifeminismi on liikkeenä ja ideologiana radikaalin konstruktiivinen, koska se lähtee siitä, että ehdottomasti kaikkein luonnollisimpina pidetyt ja itsestään selvät osat yhteiskuntaa voidaan muuttaa – miesten ylivalta suhteessa naisiin, heteroseksuaalisuus, vallan ja alistumisen erotisointi.

 

 

Separaatio

 

Sorto perustuu nimittäin siihen, että valtaa pitävällä ryhmällä on mahdollisuus päästä fyysisesti uhriensa luokse alistamaan tätä fyysisesti, sosiaalisesti, psyykkisesti, seksuaalisesti, jne. (Marilyn Frye)

 

Miehistä eristäytyminen voi tapahtua eri tavoin, mm. poliittisina vain naisille sallituilla kokouksilla ja naistutkimuksen kursseilla, tekemällä abortti (poistamalla miehen vaikutus), naisten turvakotien perustamisella, avioerolla ja pitkän tähtäyksen tavoitteena naisvaltioiden tai useampien naisvaltioiden perustamisella.

 

 

Rakkaus

 

 

“—radikaalifeminismin sisällä on suuria eroavaisuuksia, osa näkee heteroseksuaalisen rakkauden perustana miesten ylivallalle, toiset näkevät lesbolaisen rakkauden perustana feminismille”

 

Lukija on ehkä tottumaton näkemään sanan “rakkaus” tässä yhteydessä, ja hänestä tuntuu, että sana on väärässä paikassa poliittisten käsitteiden joukossa, kun rakkaus tuntuu olevan tunteisiin liittyvä asia ja politiikka vain järjen asia. Mutta feminismi lähtee siitä, että juuri tämä jako henkilökohtaiseen/tunteelliseen ja poliittiseen kahtena erillisenä alueena palvelee poliittista tarkoitusperää, nimittäin miesten naisiin kohdistamaa sortoa.

 

Jonasdottirilla on radikaalifeminismin innoittama sukupuolivaltateoria ja hän on analysoinut naisia ja miehiä kahtena erillisenä ryhmänä, joista miehillä on ylivalta naisiin nähden. Rakkautta tai seksuaalisuutta (käsitteitä käytetään toistensa synonyymeinä), pitäisi hänen mukaansa analysoida feminismin pääalueena. Hänen mukaansa naisten heteroseksuaalista rakkautta, jonka naiset ”vapaaehtoisesti” antavat miehille, käytetään riiston välineenä ja on patriarkaatin ratkaiseva ase nykyisen sosio-seksuaalisen systeemin ylläpitämiselle, jossa miehillä on ylivalta naisiin nähden, ei vain seksuaalisuuden alueella, vaan myös muilla alueilla. –Miehet hyväksikäyttävät naisten rakkautta ja tämä on miesten vallankäytön strategia.

 

Seuraava